Voitto jatkoajalla - Janne Kettunen ratkaisi

Ketterän ja Peliittojen välisessä ottelussa jouduttiin voittajaa hakemaan aina jatkoajan kautta.Ratkaisu nähtiin ajassa 61.47 Janne Kettusen iskiessä voittomaalin Tomi Iso-Mustajärven syötöstä. Näin voitto matkasi Imatralle lukemin 2-3ja (0-2,2-0,0-0,1-0)

Ottelu Heinolassa alkoi Ketterän osalta mollivoittoisesti ja pirteällä otteella otteluun tullut kotijoukkue Peliitat hankkiutui pikamaaleilla jo 0-2 johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 2.37. Peliittojen maalit syntyivät 17 sekunnin sisään.

Ottelun ensimmäinen erä oli Ketterältä vaisu ja joukkue ei päässyt mukaan peliin kunnolla oikein missään vaiheessa.

Erätauko ja valmennuksen herättely kuitenkin auttoivat ja toiseen erään tuli aivan toisenlainen Ketterä. Takaa-ajo alkoi ja ajassa 27.19 Jesse Juntheikki viimeisteli ylivoimalla Ketterän kavennusmaalin lukemiin 2-1. Syöttäjinä maaliin olivat Joona Jääskeläinen ja Sameli Ventelä.

Ketterän tasoitusmaali, ja samalla illan komein osuma, nähtiin ajassa 35.54, kun Jesse Juntheikki tarjoili lätyn Santeri Vuotille, joka iski kiekon ohi peliittavahti Sami Sunin. Toisena syöttäjänä Vuotin osumaan oli Sameli Ventelä.

Ottelun kolmannessa erässä ei maaleja nähty, mutta isoja rangaistuksia jaettiin roppakaupalla. Peliitoista 10 minuutin rangaistukset vihellettiin Tatu Vihavaiselle ja Samuel Saloselle. Ketterästä 2+10 minuuttisen sai Santeri Vuoti. Jesse Juntheikille puolestaan tuomittiin 2+10+20 minuuttia.

Ketterän maalilla Santeri Lipiäinen pelasi hienon ottelun ja torjui 32 kertaa, Peliittojen maalivahdille Sami Sunille torjuntoja kertyi 24 kappaletta.

-Haastava päivä ja ilta meille. En tiedä, missä oltiin kun peli alkoi, mutta ei paikalla oltu. Ei mitään pois Peliitoilta, me ei oltu läsnä millään tasolla. Selvittiin kahdella luodilla ensimmäisessä erässä, vaikka olisi voinut muutama enemmänkin tulla, kommentoi päävalmentaja Maso Lehtonen ottelun jälkeen

−Toiseen erään pystyttiin nostamaan tasoa. Jokaisen pitää katsoa peiliin valmennusjohtoa myöten,  jatkoi Lehtonen

Peliittojen päävalmentaja Santeri Heiskanen oli tyytyväinen joukkueensa esityksen ottelun ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Sen jälkeen ei kehuja juuri sadellut

− Luulotauti iski päälle, mitään Ketterältä pois. Kiekonmenetys toisen perään ja paskaa kiekollista pelaamista. Passiivista puolustamista keskialueella. Voi voi poikia, niin paska toinen erä kun olla ja saattaa, Heiskanen totesi

Ketterä ja Peliitat kohtaavat toisensa uudestaan jo heti huomenna lauantaina Imatralla.