Ketterä lähtee katkaisemaan IPK:n voittoputkea

Ketterä saa tammi-helmikuun vaihteeseen hieman rauhallisemman viikon, kun se pelaa tällä viikolla kaksi ottelua. Viikon molemmat ottelut pelataan kotikaukalossa Spa Areenalla, joten tällä viikolla Vuoksen Soturien ei tarvitse bussin penkkiä kuluttaa.

-Kyllä tälläinen viikko on ihan hyvä tähän väliin, edellisillä viikoilla reissattu enemmän. Nyt päästään vähän rauhoittamaan toimintaa, joka ei haittaa yhtään, Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen toteaa.

Keskiviikkona Spa Areenalle saapuu vieraaksi IPK. Ketterä ja IPK ovat kohdanneet lähihistoriassa useaan otteeseen, ja yleensä tärkeissä peleissä. Ketterälle on usein jäänyt IPK-otteluista karvas maku suuhun. Ketterän edellinen voitto iisalmelaisista on Suomi-sarjan runkosarjasta kaudelta 2015-2016.

Tuon jälkeen IPK pilasi Ketterän nousu- ja mestaruusjuhlat samaisen kauden keväällä, kun iisalmelaiset ryöstivät Suomi-sarjan finaalista voiton jatkoajalle maalein 4-3.

Viime keväänä puolestaan Ketterä ja IPK kohtasivat kahdesti Mestiksen karsinnoissa, mutta tuolloinkin IPK oli molemmissa otteluissa vahvempi, ja säilytti paikan Mestiksessä.

Tällä kaudella Ketterä ja IPK ovat kohdanneet Mestiksen runkosarjassa kahdesti. Molemmat tämän kauden ottelut on pelattu Iisalmessa, ja kotijoukkue on niistä voitot korjannut. Ensimmäisen keskinäisen ottelun IPK voitti lokakuun alussa lukemin 3-2, kun Jussi Viitanen laukoi voittomaalin vain 45 sekuntia ennen päätössummeria.

Toinen kohtaaminen pelattiin lokakuun lopussa, ja tuolloin iisalmelaiset olivat vahvempia voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 3-2. Ratkaisevan voittolaukausmaalin iski Tatu Kokkola.

-IPK on isokokoinen joukkue, joka kamppailee kovasti. He puolustavat tiiviisti ja kurinalaisesti, meidän pitää päästä vauhdilla murtautumaan heidän puolustukseen. Lisäksi pitää saada vastahyökkäykset kuriin, Lehtonen kertoo keskiviikon vastustajasta.

Ketterä lähtee tähän viikkoon hyvistä asetelmista. Ketterä palasi viime viikolla voittojen tielle, kun se onnistui voittamaan kaikki viikon kolme ottelua. Ketterä saalisti viikon otteluista seitsemän pistettä. Keskiviikkona kuumassa paikallisottelussa kotiyleisön edessä kaatui SaPKo jatkoajan jälkeen lukemin 3-2.

Viikonloppuna Ketterä onnistui tuplapeleissä voittamaan Peliitat kahdesti. Perjantaina Ketterä haki Heinolasta 3-2-jatkoaikavoiton Janne Kettusen ratkaisemana, ja lauantaina Peliitat kaatui Spa Areenalla maalein 4-2. Lauantain ottelun yksi sankareista oli tehopisteet 1+1 kerännyt Jesse Koskinen.

-Tuloksellisesti viime viikko oli oikein hyvä viikko, kun saatiin seitsemän pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Pelillisesti opettava viikko, ei mennyt ihan nappiin, joka oli ehkä ihan hyvä tuohon väliin. Saatiin oppia ja nyt päästään puuttumaan määrättyihin asioihin ennen kevättä, Lehtonen pohtii mennyttä viikkoa.

Ketterä on sarjataulukossa viidentenä, aivan iskuetäisyydellä ylöspäin. Yhden ottelun enemmän pelannut TUTO Hockey on Ketterän kanssa tasapisteissä (60 pistettä molemmilla), ja yhden ottelun vähemmän pelannut K-Vantaa on vain kaksi pistettä edellä. Toisaalta myös Ketterän takana vaanii kaksi ottelua vähemmän pelannut LeKi.

IPK taistelee sitkeästi viimeisistä pudotuspelipaikoista. Tällä hetkellä IPK on sarjataulukossa yhdeksäntenä, ja sillä on kasassa 53 pistettä. IPK on tasapisteissä kahdeksanena olevan Espoo Unitedin kanssa, ja pisteen seitsemäntenä olevaa Jokipoikia perässä.

IPK:n paras pistemies tällä kaudella on ollut tehopisteet 12+15=27 kerännyt Tatu Kokkola.

IPK on neljän ottelun voittoputkessa, kun se on edellisissä otteluissa voittanut TUTO Hockeyn, Jokipojat, K-Vantaan sekä Espoo Unitedin. Keskiviikkona Spa Areenalla toisensa kohtaavat siis kaksi voittoputkessa olevaa joukkuetta.

Keskiviikon otteluun Ketterän valmennus painottaa kärsivällisyyttä.

-Kyllä meidän pitää kiinnittää huomiota omaan kärsivällisyyteen hyökkäyspelissä. Jos niitä onnistumisia ei heti tule, niin ei pidä turhautua, vaan odottaa kärsivällsesti niitä paikkoja.

Ottelu alkaa Spa Areenalla kello 18.30.

Seuraa heitä keskiviikon ottelussa:

Dan Correale, IPK

Kanadalainen 26-vuotias peluri saapui tammikuun puolivälissä vahvistamaan iisalmelaisten hyökkäystä. Correale pelasi neljä vuotta yliopistosarjassa, jonka jälkeen vietti viime kauden sekä tämän kauden alun ECHL:ssä. Viidessä ottelussa IPK:n paidassa tehot 0+1.

Toni Jalovaara, Ketterä

Ketterän nelosketju on toiminut hyvin koko kauden. Jalovaara tekee peliä ja tuo nopeutta nelosketjuun. Lauantaina Jalovaara keräsi tehopisteet 0+2, kun hänen laitahyökkääjät Samuli Vuokniemi sekä Jesse Koskinen tekivät maalit mieheen. Työteliäs hyökkääjä.