Kauden upein kiekkonäytös Spa Areenalla - Ketterälle jatkoaikavoitto

Ketterä ja SaPKo tarjoilivat Spa Areenan keskiviikko-illassa kauden hienoimman jääkiekkonäytöksen. Tasainen ja kuuma, voisi sanoa playoff-henkinen paikallisottelu päättyi lopulta jatkoajan jälkeen Ketterän 3-2 (0-1, 1-0, 1-1, 1-0) voittoon. Ketterän sankariksi nousi hattutempun viimeistellyt Joona Jääskeläinen.

Ottelu alkoi Ketterän kannalta vaikeasti, kun kotijoukkueen Jesse Koskiselle vihellettiin kahden minuutin rangaistus reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. SaPKon ottelun ensimmäinen ylivoima ei kuitenkaan kotijoukkueen onneksi tuottanut tulosta.

Välittömästi ylivoiman jälkeen vierailijoiden Jaakko Lantta laukoi ylärimaan, mutta maaliin asti kiekko ei kotiyleisön riemuksi pomppinut.

Ottelun avausmaalista vastasi silti vierasjoukkue SaPKo. Ensin maalintekoa yritti Niklas Salo, siitä syntyneestä irtokiekosta pääsi laukomaan Mikko Lahtela, ja lopulta kolmannesta reboundista kiekon maaliverkkoon laukoi Kasper Elo.

SaPKo pääsi vielä kertaalleen avauserässä ylivoimalle, mutta Ketterä onnistui tuon alivoiman tappamaan. Avauserän lopussa Ketterälle syntyi loistava maalipaikka, kun Samuli Vuokniemi karkasi läpiajoon. Vuokniemi ei kuitenkaan läpiajosta onnistunut maalia tekemään. Avauserä mentiin pitkälti vierasjoukkue SaPKon hallinnassa.

Ketterä tuli erätauon jälkeen kentälle täysin erinäköisenä kuin avauserässä. Ketterä oli toisessa erässä avauserää aktiivisempi, sekä kaikella tapaa vahvempi.

Heti toisen erän alkuun Ketterän Santeri Vuoti karkasi läpiajoon, mutta SaPKon maalilla hyvin torjunut Karolus Kaarlehto onnistui nollaamaan Vuodin yrityksen.

Kaarlehdon läpiajon torjunnasta seurasi Ketterälle hyökkäyspään aloitus. Tuon aloituksen Jesse Juntheikki onnistui voittamaan, ja pelasi kiekon siniviivaan Sami Jekuselle. Jekunen siirsi kiekon Joona Jääskeläiselle, joka laukoi Ketterän 1-1-tasoituksen.

Toisessa erässä molemmille joukkueille tarjottiin paikkaa siirtyä johtoon ylivoimalla, mutta alivoimat olivat tällä kertaa rautaa, eikä enempää osumia toisessa erässä nähty.

Kolmannen erän alussa SaPKo karkasi jälleen johtoon. Matias Lainio pelasi päädyssä vahvasti, ajoi kulmasta maalinedustalle, ja laukoi kiekon pienestä kulmasta aivan ylänurkkaan. Lainion hienoon 1-2-maaliin syöttöpisteet kirjattiin Teemu Lämsälle sekä Toni Henttoselle.

SaPKon johtomaalista ehti kulua reilut kaksi minuuttia, kun Joona Jääskeläinen huudatti jälleen kotiyleisöä. Sami Jekunen ja Santeri Vuoti petasivat maalipaikan Jääskeläiselle, joka laukoi tulisesti kiekon yläkulmaan. Jääskeläisen laukauksen myötä Ketterä nousi ottelussa tasoihin, ja SaPKon maalivahti Kaarlehto sai käydä poimimassa maalin päältä lentäneen juomapullonsa kulmasta.

Viimeistään tässä vaiheessa kotijoukkueen peli vahvistui entisestään. Ketterä painoi päälle kuin höyryjuna, mutta Kaarlehto venyi toinen toistaan upeampiin torjuntoihin.

Tänään ottelun voittajaa ei saatu 60 minuutin pelaamisen jälkeen, joten edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla molemmat joukkueet ehtivät saada hyvät maalipaikat, ennen kuin Spa Areena repesi liitoksistaan.

Illan sankari Joona Jääskeläinen sai kiekon itselleen, ja tulikuuma Jääskeläinen sen myös laukoi maaliverkkoon. Jääskeläiselle illan kolmas maali ja hattutemppu, ja Ketterälle tärkeät sarjapisteet. Jääskeläisen voittomaaliin syöttöpisteet kirjattiin Jesse Juntheikille sekä Samuli Tanhualle.

-Alussa oltiin vähän telineissä, ennen kun saatiin koneet käyntiin. Meidän pelaaminen parani koko ajan. Alivoima oli meillä tänään hyvää. Saatiin jatkoajalla pomput meille, ja hyvä niin. Tämä oli meille vasta kauden ensimmäinen jatkoaikavoitto, Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen kommentoi ottelua.

Ketterä jatkaa otteluitaan perjantaina, kun se kohtaa vieraskaukalossa Peliitat. Seuraava kotiottelu on heti perään lauantaina, kun se kohtaa Peliitat toisen kerran perättäisinä päivinä.