Näin Mestis-paikka ratkaistaan - tarkennusta tasatilanteeseen

Mikäli kaksi tai useampia joukkueita on tasapisteissä karsintaviivan molemmin puolin, ratkaistaan järjestys tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten otteluiden perusteella.

- Keskinäistä paremmuutta vertaillaan ensin keskinäisissä otteluissa saavutettujen pisteiden määrän mukaan. - Mikäli pistemäärä keskinäisissä otteluissa on tasan, ratkaisee seuraavaksi keskinäisten otteluiden maaliero. - Jos maalierokin on tasan, ratkaisee tehdyt maalit. - Mikäli edelleen tilanne on tasan, kilpailusääntöjen mukaisesti ratkaisee lopullisen sijoituksen rangaistusminuutit (vähemmän rangaistusminuutteja saanut on ylemmällä sijalla).

Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on päättänyt, että Mestiksen sarjapaikan ollessa kyseessä, ei rangaistusminuutteja oteta huomioon, vaan mikäli pisteet ja maalit ovat tasan, pelataan uusintaottelu. Uusintaottelu pelataan karsintasarjan kokonaistilanteessa paremmin sijoittuneen kotihallissa. Uusintaottelu pelataan tarvittaessa ke 5.4.

(lähde: Suomen Jääkiekkoliitto/Mestis.fi)