Ketterälle maukas voitto Jokipojista

Ketterä nappasi torstai-iltana Spa Areenalla maukkaan voiton Jokipojista. Ketterä voitti ottelun lukemin 2-1 (1-0, 1-0, 0-1). Ottelu oli viimeinen harjoitusottelu ennen ensi perjantain Mestiksen runkosarjan alkua. 

Torstai-illan kamppailu alkoi vauhdikkaissa merkeissä. Erityisesti kotijoukkue Ketterä tuli otteluun todella liukkaalla jalalla, ja sai alusta saakka kovalla karvauksella häirittyä Jokipoikien pelinavausta. Alku mentiin pitkälti Ketterän hallinnassa, vaikkakin reilun kolmen minuutin pelaamisen jälkeen Ketterä otti kaksiminuuttisen väärästä vaihdosta.

Ketterä oli lähellä avausmaalia seitsemännen minuutin kohdalla, mutta kotiyleisön harmiksi Jesse Koskisen laukaus ei ylärimaa lähemmäs maalia mene. Tilannetta ei tarvinnut kauaa harmitella, sillä digitaalit pysähtyivät aikaan 07:59, kun Ketterän puolustaja Sameli Ventelä laukoo viivasta yläriman kautta kotijoukkueen 1-0-johtoon. Maaliin syöttöpisteet saivat Samuli Vuokniemi sekä Toni Jalovaara.

Toisessa erässä Ketterä jatkoi siitä mihin ensimmäisessä erässä jäi. Aktiivinen viisikko teki vastustajan pelaamisen hankalaksi. Ketterä pääsi toisen erän alkupuoliskolla kokeilemaan ylivoimalla maalintekoa kahdesti, mutta ei saanut kummallakaan ylivoimalla tulosta.

Ketterä onnistui maalinteossa toistamiseen ajassa 31:54, kun koko ketjun vahvan maalineduspelin päätteeksi Toni Jalovaara pääsee siirtämään kiekon takatolpalta maaliin. Syöttöpisteet osumaan kirjauttivat ketjukaverit Onni Toivanen sekä Samuli Vuokniemi.

Kolmannen erän Vuoksen Soturit aloittivat alivoimalla, kun toisen erän lopussa Sameli Ventelän ottamaa rangaistusta jäi jäljelle minuutti ja 20 sekuntia. Vierasjoukkue Jokipojat avasikin ylivoimallaan maalihanat, kun Lauri Hukkanen pääsi maalin edestä lyömään kiekon sisään. Tilannetta edelsi Ketterän maalivahdin Jere Myllyniemen harmillinen kiekonmenetys. Jokipoikien Joonas Larinmaa kirjautti maaliin syöttöpisteen.

Ketterä hallitsi ottelun kahta ensimmäistä erää, mutta kolmas erä mentiin Jokipoikien hienoisessa komennossa. Jokipojat sisuuntuivat toisen erätauon aikana sekä maalin myötä, ja teki ottelun lopusta jännittävän.

Jokipoikien ranskalaispuolustaja Fabien Bourgeoisille siunaantuu pelin loppupuolella huippupaikka, johon Jere Myllyniemi kaivaa taskustaan melkoisen paraatitorjunnan. Jokipojat haki lopussa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta Vuoksen Soturit kestivät lopun mallikkaasti.

Samuli Vuokniemen (0+2), Toni Jalovaaran (1+1) sekä Onni Toivasen (0+1) muodostaman kentällisen peli kulki torstaina mallikkaasti.

-Mukava kavereiden kanssa on pelata, äijät löytyy sieltä mistä kuuluukin. Omassa pelissä vähän on vielä hakemista mutta eiköhän se siitä lähde kuntoon, Vuokniemi toteaa nöyrästi onnistuneesta ottelusta.

Vuokniemi kehuu koko joukkueen panosta ottelussa.

-Hyvä peli meiltä kaikilta ja tultiin hyvällä jalalla peliin mukaan, Vuokniemi luonnehtii.

Ketterän maalilla Jere Myllyniemi keräsi ottelussa 24 torjuntaa. Jokipoikien maalilla Jonathan Iilahti nappasi 30 torjuntaa, ja viimeisen kympin vierailijoiden maalia vartioinut Antti Makkonen 6 torjuntaa.

Mestiksen runkosarja alkaa Ketterän osalta ensi perjantaina, kun se isännöi kotiottelussa viime kauden Mestiksen kakkosta, Kiekko-Vantaata.