Ketterä ja Vankkapuu yhteistyössä tulevalla kaudella

Imatran Ketterän maalivahtien varusteita komistaa tällä kaudella Vankkapuun logo. Vankkapuu on Simpeleellä sekä Joutsenon Honkalahdella toimiva puunjalostusalan perheyritys. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 1986, ja on kasvanut vuosien varrella noin 30 työntekijän suuruiseksi. 

Vankkapuu on mainio ja kuvaava mainos Ketterän maalivahtien varusteisiin. Tämä näkemys on myös urallaan vankkana puolustajana tunnetulla, nykyisin Ketterää valmentavalla sekä seurassa myyntitehtävissä toimivalla Pauli Levokarilla, sekä Vankkapuun toimitusjohtajalla Mikko Vanhatalolla.

-Vankkapuu nimenä on jykevä ja tässä se kuvaa sitä, että meidän maalivahdit on iso asia meidän tekemisessä, Levokari avaa varusteiden mainosta.

-Ketterän maalivahdit seisovat vankasti maalitolppien välissä, Vanhatalo lisää.

Näkyvän ja silmäänpistävän patjamainoksen lisäksi Vanhatalo tietää mitä muuta Vankkapuu hakee tämän yhteistyön myötä.

-Yksi tärkeä asia on verkostoituminen. Simpeleellä on meidän pääpaikka, mutta tavoite on laajentaa tuttavapiiriä myös Imatralle. 

-Tuolla mainoksella tulee ihan varmasti näkyvyyttä, Vanhatalo iloitsee.

Vankkapuu ei ole aikaisemmin ollut Ketterän yhteistyökumppanina, joten se tulee uutena firmana mukaan tälle kaudelle. 

-Pari nousujohteista kautta ja hyvä pöhinä seurassa, sekä lisäksi tuo hyvä mainospaikka herättivät kiinnostuksen, Vanhatalo kertoo.

Vaikka Vanhatalo ja Vankkapuu eivät aikaisemmin ole Ketterän mukana olleet, löytyy kokemusta niin urheilusponsoroinnista kuin jääkiekostakin.

-Aikaisemmin sponsoroitu Simpeleellä paikallisia urheiluseuroja, junioripuolta lähinnä, sekä muutamia yksilöurheilijoita. Jääkiekko puolestaan tullut tutuksi, kun poika pelaa SaiPan junioreissa, joten sitä kautta on lähialueen jäähalleja kierretty ja niissä aikaa kulutettu, Vanhatalo kertoo.