Perjantai-illan maalijuhla päättyi Ketterän voittoon

Ketterä nappasi perjantain kotiottelusta kauden toisen voiton. Tapahtumarikkaassa ottelussa Ketterä voitti LeKin lopulta maalein 6-5, ja piti täydet kolme pistettä Imatralla.

LeKi tuli Imatralle hyvin valmistautuneena, ja vierailijoiden startti otteluun oli mitä mainioin. Ketterän koneet eivät käynnistyneet yhtä vahvasti, vaan vierailijat naulasivat ottelun avausmaalin vain 22 sekunnin pelin jälkeen. LeKin 0-1-maalin viimeisteli joukkueen kapteeni Antti Kangasniemi.

LeKin viisikko nukahti totaalisesti ajassa 07:55, kun Toni Jalovaara kaivoi aloitusvoiton jälkeen kiekon viivan kautta laitaan Samuli Vuokniemelle, joka tarjoili loistopaikan Jalovaaralle. Jalovaara tälläsi suoraan syötöstä koko vartensa voimalla ja tasoitti pelin 1-1.

LeKi pääsi ylivoimalle 15 minuutin pelin kohdalla, ja vierailijoiden ensimmäinen ylivoima tuotti heti tulosta. Tapparasta lainalla oleva puolustaja Jere Rouhiainen laukoi viivasta kiekon ohi voimattoman Jere Myllyniemen. Näin ollen LeKi siirtyi ottelussa 1-2-johtoon. Syöttöpisteet osumaan saivat Antti Kangasniemi sekä Anton Ollikainen.

LeKi lisäsi ensimmäisen erän lopulla vielä johtoaan, kun Joona Ikosen terävä laukaus yllätti Myllyniemen ja painui etukulmasta sisään. Tämänkin maalin syötti LeKin kapteeni Antti Kangasniemi, jolla pistesarake näytti ensimmäisen erän jälkeen jo 1+2.

Toiseen erään Vuoksen Soturit tulivat äärimmäisen vahvasti. Vain 24 sekunnin pelin jälkeen Tomi Iso-Mustajärvi pääsi rokottamaan maalinedustalta vanhaa seuraansa vastaan. Maalin syöttivät Janne Kettunen sekä Joona Jääskeläinen.

Edellisestä osumasta ehtii kulua reilut kolme minuuttia, kun on Jesse Juntheikin vuoro huudattaa Spa Areenan kotiyleisöä. Juntheikki veivaa maalin edestä pelin tasoihin Samuli Tanhuan ja Santeri Vuotin syötöstä.

Tällä kertaa tasoitusmaalin tuomaa iloa kestää reilut kolmisen minuuttia, kunnes vierailija LeKi karkaa jälleen maalin johtoon. Tällä kertaa asialla on Tapparassa Liigaakin pelannut Anton Levtchi. Maalin syötti Otto Mäkinen.

Ketterä ei lannistu, vaan ottelun juuri ylitettyä puolivälin, on Santeri Vuotin aika tällätä kiekko ohi NHL:än varatun nuoren LeKi maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen. Vuotin maaliin syöttöpisteet kirjauttivat Jere Laine sekä Jesse Juntheikki.

Ajassa 35:16 vierasjoukkue karkaa jälleen johtoon, asialla illan toisen osumansa viimeistellyt Anton Levtchi. Viidennen vierasjoukkueen maalin jälkeen Ketterä vaihtoi Myllyniemen maalilta pois ja tilalle Santeri Lipiäisen.

Kolmanteen erään Ketterä löytää jälleen lisävaihteen, ja on vahva erän alkupuoliskolla. Tuomas Koskisen istuessa LeKin joukkuerangaistusta, Joona Jääskeläinen laukoo Ketterän jälleen kerran ottelussa tasoihin. Tästä Ketterä ei enää vierailijoita ohi päästänyt, vaan pari minuuttia edellisestä osumasta Jesperi Viikilä kuittaa Ketterän kuudennen ja samalla ottelun voittomaalin. Syöttöpisteen tuohon erikoiseen osumaan antoi päätykiekon heittänyt kapteeni Jarno Lippojoki.

Ottelun viimeiset minuutit Ketterä pääsi pelaamaan vielä ylivoimalla, kun vierailijoiden Topias Haapanen otti 5+20 minuuttia polvitaklauksesta. Vierasjoukkue LeKi sai vielä lopussa pyörityksen aikaiseksi, mutta Vuoksen Soturit kestivät lopun ja kuittasivat ottelusta kauden toisen voiton.

Ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa molempien joukkueiden valmentajat harmittelivat runsaita virheita ja päästettyjen maalien määrää. Ketterän päävalmentaja Maso Lehtonen oli kuitenkin tyytyväinen, kun joukkue taisteli lopulta ottelun voittoon.

Ketterän ottelut jatkuvat heti huomenna vierasottelulla Heinolan Peliittoja vastaan.