Mikko Kokkonen lainalle Ketterään

Ketterä saa puolustukseensa apua Mikkelistä, kun Jukurien sopimuspelaaja Mikko Kokkonen pukeutuu Vuoksen Soturien pelipaitaan.

16-vuotias Kokkonen teki viime kaudella liigadebyyttinsä kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana 15 vuoden ja 9 kuukauden ikäisenä. Ottelu Porin Ässiä vastaan jäi kauden ainoaksi. Kokkonen pelasi viime kaudella pääosin Nuorten SM-Liigaa Jukureissa, 38 ottelussa syntyivät tehot 6+20=26. A-nuorten ottelujen lisäksi hän pelasi Mestistä 3 ottelua lainalla IPK:ssa.

Tällä kaudella Kokkonen on pelannut kaksi ottelu Liigassa ja 13 ottelua Nuorten SM-Liigassa.

Kokkonen kuluu ikäluokkansa kärkipelaajin ja on edustanut Suomea U16, U17 ja U18 maajoukkueissa. Tällä kaudella Kokkosen tavoitteena on 18-vuotiaiden MM-Kisat.

Ketterä ja Jukurit ovat sopineet Kokkosen kohdalla lokakuun loppuun kestävästä lainasta.

Kokkonen saapui Imatralle maanantaina ja on joukkueen kokoonpanossa keskiviikkona, kun Ketterä matkustaa vierasotteluun Keuruulle.